Perussuomalaiset eivät hyväksy toimintatukea

Aluevaltuustoryhmien toimintatuki

 

Poliittiset piirijärjestöt ovat neuvotelleet tulevan hyvinvointialueen aluevaltuustoryhmien toimintatuesta. Toimintatuki olisi 5 000€/valtuutettu/vuosi aluevaltuuston aloittaessa toimintansa. Pohjois-Pohjanmaalle valitaan 79 aluevaltuutettua, jolloin toimintatuen kustannukseksi tulee 395 000€/vuosi.

Toimintatuen tarpeellisuutta on perusteltu mm. hyvinvointialueorganisaation laajuudella, vastuullisuudella, ryhmien valmistelutyöllä sekä aluevaltuustoryhmän sisäisen toiminnan järjestämisellä ja kehittämisellä.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallitus linjasi 16.10.2021:

Perussuomalaiset eivät hyväksy toimintatukea

Perussuomalaiset yhtyvät muiden puolueiden näkemykseen hyvinvointialueorganisaation laajuudesta ja vastuullisuudesta. Tästä huolimatta esitykset toimintatuen tarpeellisuudesta eivät ole todellisia. Perussuomalaiset muistuttavat puolueilla olevan kokemusta jo nykyisen sairaanhoitopiirien toiminnan järjestämisestä ja johtamisesta. Puolueilla on jo toimivat piirijärjestöt työntekijöineen, joiden sairaanhoitopiirien toiminnasta vapautuva aika voidaan ohjata uusien aluevaltuustoryhmien käyttöön.

Valtuustoryhmien toimintatuki on todellisuudessa uusi puoluetuki, joka on verhoiltu aluevaltuustoryhmien toimintatuen nimelle.

Perussuomalaiset ovat huolestuneita uudesta hyvinvointialueiden varojen käytöstä. Uusien hyvinvointialueiden piti turvata sosiaali- ja terveyspalvelut. Hyvinvointialueiden rahoitus koostuu kuntien sote-puolen varoista. Kunnat ovat olleet ahtaalla sotepalveluiden järjestämisessä.

Yhteen kerätyillä varoilla tulisi saada koko maakuntaan tehokkaammat ja laadukkaammat, kaikkien tasapuolisesti saatavilla olevat palvelut. Näistä varoista kun vähennetään kaavailtu valtuustoryhmien toimintatuki, tehtävästä tulee entistä vaativampi.

Valtuustoryhmien toimintatuki vastaa esimerkiksi n. kolmen lääkärin-, tai vastaavasti kuuden hoitajan palkkaa.

Poliittiset piirijärjestöt ovat nyt valinnan edessä: Haluammeko vähentää lääkäreitä, hoitajia tai terveyskeskuksia, jotta puolueiden piirijärjestöt saavat ylimääräisen puoluetuen?

 

Kärsämäellä 16.10.2021

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallitus

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa